Special Hockey on erityislapsille ja -nuorille, sekä tytöille että pojille, suunnattua toimintaa, joka mahdollistaa upean harrastuksen jokaiselle.
Toimintaan voi osallistua kaiken tasoiset luistelijat. Toimintaan pääsemiseksi ei ole määritetty diagnoosirajoja, joten toimintaan voivat osallistua kaikki lapset ja nuoret. Mikäli lapsi tai nuori tarvitsee jäällä henkilökohtaista avustajaa, avustaja tulisi löytyä lapsen tai nuoren tukiverkostosta. Käytännön toiminnan toteuttamiseksi lapsella tai nuorella tulisi olla tapahtumissa paikalla oma vanhempi tai avustaja, avustamaan esimerkiksi luistimien sitomisessa. Mikäli lapsi tai nuori tarvitsee apuvälineitä toiminnan mahdollistamiseksi niin Astora Areenalta löytyy työnnettäviä ”kelkkoja”. Muut apuvälineet tulisi olla osallistujalla itsellään. Välineitä vuokraa mm. VAU ry.
Pelipassit ja vakuutukset: Jokaisella pelaajalla tulee olla jääkiekkoliiton pelipassi ja voimassa oleva vakuutus. Pelipassia varten ilmoittautumisen yhteydessä pelaaja ilmoittaa Suomisport -id tunnuksensa. Pelipassikäytännöt käydään läpi kauden alkaessa vanhempainillassa.
Harjoitukset ovat syyskuun puolestavälistä alkaen pääasiassa lauantaisin klo. 11.00–12.00 Astora Areenalla. Special Hockeyssa sisältö rakentuu hauskojen leikkien, kisojen ja pelien varaan.
Kustannukset:
Perustoiminta (harjoittelu) on lapsille ja nuorille maksutonta. Kustannuksia voi syntyä kauden aikana osallistumisesta turnauksiin ja / tai peli- tai muihin tapahtumiin. Joukkueelle pyritään järjestämään harjoituspelejä / -turnauksia, joista kustannukset tulee osallistuville pelaajille. Peleihin / turnauksiin osallistuvat pelaajat (pelaajan ikä) valitaan vastustajan pelaajien iän mukaisesti.
Varusteet:
Pakolliset varusteet ovat luistimet, kaulasuoja, jääkiekkomaila ja ristikollinen jääkiekkokypärä. Lisäksi suosittelemme käytettäväksi polvisuojia.
Yhteystiedot:
Juha Virtanen, junioripäällikkö, 044 059 5204, juha.virtanen@assat.com
Ilmoittautuminen: