PATAJUNNULIIGA - MUKAAN VOIT TULLA KOKO KAUDEN AJAN

Porin Ässien Patajunnuliiga, jonka pääyhteistyökumppani on Länsi-Suomen Osuuspankki, on pienille jääkiekkoilijan aluille (v. 2015 syntyneet ja nuoremmat) suunnattu vauhdikkaan harrastuksen aloitusvaihe. Patajunnuliigassa opetellaan jääkiekon alkeita ja perustaitoja osaavan ohjauksen alaisuudessa.

Elokuun puolivälin jälkeen käyntiin pyörähtävän kauden aikana patajunnupelaajat pääsevät kokeilemaan oikeita pelejä kauden aikana järjestettävissä turnauksissa ja peleissä. 1-3 kertaa viikossa tapahtuva jääharjoittelu perustuu mielekkääseen oppimiseen pelien ja leikkien avulla. Jääharjoittelun lisäksi Patajunnuliigalaisilla on Pelikoulu salivuoro kerran viikossa lokakuusta alkaen.

Patajunnuliigassa pelaa kuusi joukkuetta. Ryhmät on nimetty seuraavasti: Chicago, Detroit, Minnesota, Montreal, Toronto ja tyttöjoukkue Red Stars. Joukkueet harjoittelevat kauden aikana sekä yhdessä että erikseen ja myös ikäluokittain. Jokaisessa jäätapahtumassa lapset jaetaan ryhmiin, jotta jokainen lapsi saa oikeanlaisia haasteita.

Pelejä pelaajille tulee Patajunnuliigan turnauksien kautta, joita järjestetään Porissa ja Porin lähialueilla. Turnauksia järjestetään kauden aikana kymmenkunta, joissa lapset jaetaan joukkueen sisällä peliryhmiin pääosin ikäluokkien mukaisesti. Pelit pelataan pienaluepeleinä, joita tulee turnauksen aikana 2-4. Näiden pelien lisäksi kahdella vanhimmalla ikäluokalla on omia pelitapahtumia. Kauden aikana järjestettäviin turnauksiin osallistuvat myös Ässien yhteistyöseurojen joukkueet KuKi, KJK, LuKi ja MJU.

VARUSTEET

Pakolliset varusteet jäälle tullessa on ristikolla varustettu jääkiekkokypärä, kaulasuoja, polvisuojat, hanskat, maila ja luistimet. Jos ei ole vielä kaikkia varusteita, niin jokaisella Patajunnuliigan joukkueella on kahdet jääkiekkovarusteet (pois lukien ristikollinen kypärä, luistimet, alasuoja ja maila), joita voi lainata. Näitä varusteita tulee pyytää oman joukkueen joukkueenjohtajalta. Tästä LINKISTÄ löydät ohjeituksen varusteiden hankintaan.

KAUSIMAKSUT KAUDELLA 2023-2024

Elokuun puolivälistä huhtikuuhun kestävän Patajunnukauden hinta määräytyy porrastetusti ikäluokan mukaan:

v. 2017 ja myöhemmin syntyneiden kausimaksu on 310€.

v. 2016 syntyneiden kausimaksu on 340€ (sisältää ikäluokan erillisen jäävuoron tekojääkaukalossa koko talven ajan).

v. 2015 syntyneiden kausimaksu on 390€ (sisältää ikäluokan erillisen harjoitusvuoron jäähallissa syyskuusta alkaen)

Kausimaksu pitää sisällään mm. harjoittelun, turnaukset sekä sisäänpääsyn Ässien liigaotteluihin oikeuttavan juniorikortin. Kausimaksu maksetaan erikseen lähetettävällä laskulla kahdessa erässä.

VAKUUTUS:

Jokaisen osallistujan / osallistujan vanhemman tulee hankkia lapsipelipassin. TÄSTÄ pääsee näkemään pelipassiluokat. Lapsipelipassi maksaa 25 € sisältäen vakuutuksen. Vakuutuksen osuus on 12 €. Jokainen vanhempi vastaa itse pelaajan vakuutuksesta, joka kattaa mahdolliset vahingot ja tapaturmat. Tästä LINKISTÄ pääset hankkimaan lapsipelipassin. Vanhemman / huoltajan pitää ensin rekisteröityä suomisportiin, ennen kuin pääsee ostamaan seurapassia ja vakuutusta.

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuessa kysytään pelaajan tietoja ja joukkuetoive.

Ilmoittautumisen jälkeen pelaajan vanhempiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti ja kerrotaan tarkempia ohjeita Patajunnuliigan toiminnasta.